perjantai, 28. maaliskuu 2008

Helpotus

Reilu viikko sitten oli tuo pelonsekaisin tuntein odottamani ssg-tutkimus. Onneksi kaikki oli priimakunnossa. Ei tukkeumia tai muutakaan häikkää munajohtimissani. Palkitsin itseni valtavalla kermajäätelöannoksella ja ostamalla pääsiäiskukkia; narsisseja ja tulppaaneja. Viikonlopun oli suunnattoman helpottunut olo. Kierrossa jännittävät hetket meneillään. Odotusta.

 

 

 

 

 

 

 

tiistai, 11. maaliskuu 2008

Suru

Tänään iski yhtäkkisesti vain suunnaton suru. Olen ollut iltaa yksin kotona, mies matkoilla. Olin juuri tullut kuntosalilta ja koira hyppelehti riemulla vastaan ja jotenkin minä vain vain valuin suruun tämän asian kanssa.

En tiedä, ehkä se johtuu menkoista ja hormoneista. Oli vain käsittämättömän surullinen olo.

Yön taisin nukkua aika huonosti. Mietin erilaisia vaihtoehtoja sille, missä voisi olla vikaa. Onneksi työpäivä piti minut sen verran kiireisenä, etten ehtinyt asiaa enää ajatella päivän mittaan.

Illalla taisin sitten antaa periksi sille tunteelle, joka oli odottelemassa jossain.

maanantai, 10. maaliskuu 2008

Valoa tunnelin päässä - onko?

Tunnelma on tänään heitellyt laidasta laitaan. Käsi kädessä kävelimme tänään mukamas tyynen rauhallisina Lapsettomuusklinikan ovesta sisään. Tunnelma oli ihanan rauhallinen ja lääkärillä kokonainen tunti aikaa meille molemmille.

Minut tutkittiin alustavasti ja kaikki sen osalta näytti olevan ok. Edessä on vielä useita, useita verikokeita ja munajohtimien aukiolotutkimus sekä miehen spermatutkimus... Näähän alkaa jo tuntua melkein tutulta. Meille ohjelmoitiin koko kuukaudeksi tutkimuksia... Sen jälkeen taas tavataan lääkäri ja kuullaan tuloksia.

Olin koko aamupäivän helpottunut, suorastaan INNOSTUNUT, että tästä tämä alkaa! Ja lääkärikin sanoi, että on vain ajan kysymys... Voi, se kuulosti niin lupaavalta. Viis siitä, että menkatkin alkoivat tänään tutkimuksen jälkeen. Sehän on uusi alku se!

Illalla sitten kuulin erään ystäväni raskaudesta. Hän oli jo kolmannella kuulla ja iski yhtäkkinen kateus ja suru. Oli pakko lähteä pimeään iltaan koiran kanssa kävelylle ja itketti niin vietävästi. Miksei me? Samalla oli suunnattoman onnellinen heidän puolestaan. Tiedän, ettei se heillekään ole ollut helppoa. Tuntui vaan, ettei näitä jatkuvia raskausuutisia jaksa ellei itse saa jotain vakuutusta siitä, että se oikeasti on vain ajan kysymys. Tämä taitaa olla asia, joka jokaista lapsetonta pariskuntaa koskee ja kovaa... ystävien, tuttavien, sukulaisten, työkavereiden, naapureiden raskautumiset. Yksi kysymys; Miksei me? Ja samalla tuntuu niin nololta - suorastaan häpeälliseltä- olla kateellinen toisten onnesta.

 

 

maanantai, 25. helmikuu 2008

Postia

Postia lapsettomuusklinikalta. Esitteissä oli käsitelty monelta kantilta mahdollisia syitä lapsettomuuteen. (Tuli sellainen olo, että meillä on nuo kaikki - tai sitten ei todeta mitään ja homma muuteen vaan ottaa aikansa, joka sekin on varmasti raskasta). Lisäksi käsiteltiin lyhyesti hoitomuotoja. Niihin en oikeastaan kauheasti halunnut vielä perehtyäkään. Haluan luottaa ja uskoa siihen, että meille esitellään ne oikeat mahdollisuudet sitten, jos siihen on tarve. Ja toisaalta, en halua vielä uskoa, että  päätyisimme hoitoihin(?)

Vielä pari viikkoa aikaa ja tällä hetkellä otollinen ajankohta käsillä. Olen selittänyt jo useampaan kertaan, miksi esimerkiksi viimeiseen kolmeen kuukauteen ei ole tärpännyt. (Mies työmatkalla, minä influenssassa otollisena ajankohtana, putosin hevosen selästä...) joopa joo. No ehkä sekin jotain hivenen myönteisestä ja toiveikkaasta suhtautumisesta vielä kertoo, että en ole kovin taipuvainen pessimismiin, vaan yritän selittää viiveemme parhain päin... :)

 

maanantai, 18. helmikuu 2008

30 + ja kroppa

Hartaasti toivomaamme äitiyteen valmistautuminen tuntuu nykyään kilpavarustelulta tai ainakin maratooniin valmistautumiselta. Kolmisen kuukautta sitten aloin kai ottamaan jotenkin tosissaan ruokavalio-, vitamiini-, ja liikuntasuosituksia. Eipä silti olen aina olut varsin liikkuva ja sopusuhtainen - ehkä hieman alipainoon taipuvainen. Vaivana on perintönä saatu Pohjois-Karjalainen korkea kolesteroli ja herkästi kipuileva ylävatsa. Molempia on tutkittu ja tutkittu. Syytä ei löydy. No jaa kolesterolini on selkeästi perinnöllistä.

Osittain näistä syistä johtuen, osittain siksi, että halusin valmistautua mahdolliseen äitiyteen, olen pistänyt ruokavaliotani remonttiin viime aikoina.

Joulukuussa otin käyttöön kalanmaksaöljykapselit ja monivitamiinit, joissa on lisättynä foolihappoa. En polta, syö lääkkeitä enkä käytä muitakaan päihteitä. Silloin tällöin olen nauttinut lasin punaviiniä, jolla on tunnetusti pieninä määrin käytettynä suotuisa vaikutus verenkiertoon (?) joopa.joo. Voisko paremmassa kunnossa olla kolmekymppisen kroppa. Ja miksi se silti on niin helvetin vaikeaa?

Niin ja olen minä sitäkin ehtinyt kokeilla, että en välitä syömisistäni tai juomisistani tämän yrityksen aikana. Otin kerran kunnon kännitkin - uutena vuotena - kun tiesin etten ole raskaana eikä ovulaatio ollut lähellä. Tavoitteena oli tietysti relata ja käyttää humalan tuoma estottomuus miehen kanssa makuuhuoneessa hyväksi. No jaa - taisin sammua alta aikayksikön, kun pääsin kotiin ja lopputuloksena oli vain paha olo.

Ja haluan minä muutenkin voida paremmin. IHmiset tunkee ihme myrkkyjä naamaansa -energiajuomia, viinaa, karkkia, nikotiinia, kofeiinia. Onhan niitä kautta aikojen käytetty, mutta entistä vahvemmin on tullut sellainen olo, että haluan puhdistaa ruokavaliotani kaikesta turhasta kuonasta. Olen miettinyt myös lihasta luopumista. Olispa se osittain ekologinenkin päätös.

En minä mikään takakireä ruoan suhteen ole. Haluan vain paremman olon. puhtaammaan. Eikä siitä kai mitään haittaakaan voi olla. Ja saahan sitä aina toivoa, että tällä kaikella olisi merkitystä, siihen että tärppäis.

Ja tämä oli vasta ruokavalion fiksaamista - entä sitten jos päädytään todellisiin hormonihoitoihin, IVF:iin ja muihin vastaaviin menetelmiin mitä niitä nyt onkaan? Vähän pelottaa. Mitä vastaanotto tuo tulleessaan? Vielä kolmisen viikkoa aikaa lekurille.