Tänään iski yhtäkkisesti vain suunnaton suru. Olen ollut iltaa yksin kotona, mies matkoilla. Olin juuri tullut kuntosalilta ja koira hyppelehti riemulla vastaan ja jotenkin minä vain vain valuin suruun tämän asian kanssa.

En tiedä, ehkä se johtuu menkoista ja hormoneista. Oli vain käsittämättömän surullinen olo.

Yön taisin nukkua aika huonosti. Mietin erilaisia vaihtoehtoja sille, missä voisi olla vikaa. Onneksi työpäivä piti minut sen verran kiireisenä, etten ehtinyt asiaa enää ajatella päivän mittaan.

Illalla taisin sitten antaa periksi sille tunteelle, joka oli odottelemassa jossain.